Kirja

KELLO NOLLA KOLME

Nikkilän sairaalassa hoidettiin lähes sadan vuoden ajan helsinkiläisiä psykiatrisia potilaita. Sairaalan historiaa on, ja tullaan kertomaan monin tavoin. Tässä teoksessa kuvaavat työtään ja olojaan sairaalassa sen työntekijät. Kerronnassa kunnioitetaan aikalaisten kokemuksia ja muistikuvia, heidän itsensä kertomina. Ammatillisen järjestäytymisen alku ja mielenterveystyöntekijöiden edunvalvonnan kehittyminen on keskeisellä sijalla.

Kerronta vie lukijat aikamatkalle 1900- luvun alusta meidän päiviimme, sairaalan lopettamisen jälkeiseen aikaan. Kertomukset kuljettavat lukijan kalaretkelle, kesälomalle ja nakkikioskille. Taustalta esiin nousee kysymyksiä hyvinvointiyhteiskuntamme tilasta. Paljon on muuttunut vai onko?

Historiikin kirjoittanut Timo Liljendal on tehnyt pitkän työuran mielisairaanhoitajana Helsingin kaupungilla. Hän on myös pitkään ollut mukana ay- toiminnassa mm. KTV/ JHL:n edustajiston ja SAK:n valtuuston jäsenenä. Hyviä lukuhetkiä.

Kirjan voit tilata palautesivun kautta! Hinta 10€ + 3€ postikuluja.